ÄLÄ TULE HYVÄ TYTTÖ!

The "Erin-musikaali"

ÄLÄ TULE HYVÄ TYTTÖ

Tuotanto: Helsingin teatterikoulu & Pohjois-Helsingin bändikoulu

Käsikirjoitus ja Ohjaus: Mia Kavasto & Juha Suihko

Musiikkien sovitus ja harjoittaminen: Meerika Ahlqvist & Mikko Kierikki, kuulutusnauhat Mia Kavasto

Tuotanto ja juliste: Nora Kavasto ja Salla Markkanen

Esityksen kesto: noin 2 tuntia (väliajalla)

Tukemassa: Helsingin kaupunki

Upouusi käsikirjoitus on inspiroitunut keskusteluista Erinin kanssa, Erinin kappaleista ja lasten improvisoiduista hahmoista. Erin toimii esityksen kummina. Musiikkiteatteriesitys on Helsingin teatterikoulun ja Pohjois-Helsingin bändikoulun lasten ja nuorten esittämä.

Eräänä päivänä kävi niin, että pienenpieneen Tuiskulan kylään oli aktiivisten kuntatoimien seurauksena muuttanut niin maar tarpeeksi lapsiperheitä, että kylä oli valmis perustamaan ensimmäisen oman koulunsa.

Rehtori-talkkariksi valittiin innokas kyläaktiivi ja itse oppinut kitaristi Martti. Koulua perustettiin rehtori-Martin toimesta suurella sydämellä ja sinne saatiinkin lähikylistä houkuteltua mukaan loistavat opettajat, Maija ja Ilona ja kaiken boss, huoltaja Stiina.

Avajaisissa rehtori teki kuitenkin melko kardinaalisen mokan ja sekoitti nimikyltin kirjaimet: Tuiskulan kyläkoulusta tulikin Tiuskilan koulu, joka alkoi toteuttamaan pahanenteistä nimiprofetiaa Siitä lähtien koko Suomi on pitänyt koulua Tiuskilan kouluna, eikä nimeä ole kehdattu korjata, koska virheitä ei Tiuskilassa voi myöntää.

Tiuskilan kouluun on vain vuosi sen perustamisesta pesiytynyt kahden kilpailevan tyttöjengin, Toiset Mimmit ja Muijalauma - välinen ikuinen talvi. Nyt ongelmat ovat kiirineet Opetushallitukseen ja Tasovallan residentille asti. Kun valtion koulutarkastaja saapuu paikalle, tulee oppilaille ja henkilökunnalle kiire korjata ongelmia ja selvittää, mistä ongelmat kumpuavat.

Näytelmän käsikirjoitus on ideoitu yhdessä Helsingin teatterikoulun ja Pohjois-Helsingin bändikoulun lapsista ja nuorista koostuvan työryhmän kanssa rooleja rakentaen, laulaen ja improvisoiden, sekä hienosta Erinin musiikista inspiroituen. Käsikirjoitus on saanut teemansa keskusteluista ja maailman arvopohjaa peilaten Erinin kanssa.

Musiikkina käytetäänkin Itä-Helsingin oman tyttären, Erinin kappaleita. Näytelmä on Helsingin teatterikoulun ja Pohjois-Helsingin bändikoulun yhteistuotanto, joka esitetään Helsingin tuella Helsingin kesäteatterissa Tervasaaressa kesällä 2024.